Pirkkalassa on aloitettu uusi KouluPT-toiminta, joka tarjoaa peruskoululaisille liikuntaneuvontaa ja tukea hyvinvointiin koulupäivän aikana. Toiminnan tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria aktiivisempaan arkeen sekä parantaa heidän hyvinvointiaan. Pirkkalassa KouluPT:na aloittaa Olli-Pekka Toikkonen, joka toivoo, että mahdollisimman moni koululainen hyötyisi tästä uudesta mahdollisuudesta liikkua ja voida hyvin.
Pirkkalan kunnassa on aloitettu tänä syksynä KouluPT-toiminta, jonka tarkoituksena on kannustaa Pirkkalan peruskoululaisia liikkumaan ja saamaan tukea liikuntaan sekä hyvinvointiin. Hanketoiminta kestää toistaiseksi kevääseen 2025 saakka. KouluPT tarjoaa maksutonta matalan kynnyksen liikuntaneuvontaa koulupäivän aikana tai sen yhteydessä. Päätavoitteena on innostaa, tukea ja ohjata mahdollisimman monia lapsia sekä nuoria aktiivisempaan sekä hyvinvoivaan arkeen.
KouluPT-toiminta on tuttua mm. muutamista muista Pirkanmaan kunnista, mutta Pirkkalassa toiminta on uutta. Ensimmäisenä KouluPT:na Pirkkalassa on aloittanut Olli-Pekka Toikkonen.
”Minulla on valtava halu kehittää tätä toimintamallia yhteistyössä lasten sekä nuorten, toimijoiden ja koulun henkilökunnan kanssa. Haluan saada hankkeen räjähtävästi liikkeelle. Alkuun varsinkin haluan, että KouluPT-toiminta ja minä tulen todella monelle tutuksi. Pyrin tekemään laaja-alaista yhteistyötä tietysti koulujen kanssa, mutta myös muiden toimijoiden, jotka kohtaavat lapsia sekä nuoria. Tavoitteena olisi löytää mahdollisimman paljon lapsia sekä nuoria KouluPT-tapaamisiin. Tapaamisten pohjalta on hyvä kehittää esimerkiksi pienryhmätoimintaa sitä tarvitseville tai kannustaa oppilaita mukaan jo olemassa olevaan harrastustoimintaan”, kertoo Olli-Pekka.
KouluPT:hen voi olla matalalla kynnyksellä yhteydessä esimerkiksi Wilman, WhatsAppin, muiden ammattilaisten kautta tai soittamalla. KouluPT on aloittanut kierrokset Pirkkalan peruskouluissa lokakuun kahdella viimeisellä viikolla. Tarjolla on ollut välitunti- ja taukoliikuntaa, haasteita sekä toiminnan esittelyä koko koululle.
Pirkkalan KouluPT:n yhteystiedot:
Olli-Pekka Toikkonen
puh. 040 4813362
olli-pekka.toikkonen1@pirkkala.fi
Tutustu toimintaan Pirkkalassa:
@harrastavapirkkala Instagramissa