Valitse sivu

Lasten parlamentti

Yhteystiedot


Torro Elina

Hyvinvointipäällikkö
044 486 1546
elina.torro@pirkkala.fi

Lasten parlamentti on Pirkkalalaisten alakoululaisten oma vaikuttamistoimielin. Siihen kuuluu edustaja jokaisen koulun jokaiselta luokka-asteelta. Yhteensä jäseniä on noin 40. Lasten parlamentti kokoontuu muutaman kerran vuodessa lapsille merkityksellisten aiheiden tiimoilta.

18.2.2025 järjestettiin vuoden ensimmäinen lasten parlamentin kokous, jossa lapsille esitettiin kysymyksiä koulumatkaturvallisuudesta. Lapset saivat tuoda esille omia ajatuksiaan koulumatkoilla huomaamistaan puutteista ja riskitekijöistä. Toisena kohtana keskusteltiin kouluruokailusta. Lapset saivat myös maistaa uusia kasvisruokavaihtoehtoja, joista he äänestivät suosikkiaan. Ensimmäiseksi sijoittunut nuudeliwokki lisätään ruokalistakiertoon kevään aikana.

Lopuksi pidettiin lasten kyselytunti, jonka aikana lapset pääsivät esittämään kysymyksiä pormestarille, valtuuston puheenjohtajalle sekä kunnan johtoryhmälle. Kyselytunnilla esille nousivat kouluruokien monipuolisuus, sekä ulkojäiden kunto ja ylläpito. Lisäksi kokouksen aikana lapset toivat esille kypärän käyttämisen tärkeyttä luistellessa ja pyöräillessä ja toisten huomioimista liikenteessä varsinkin koulumatkareiteillä.

Löysitkö mitä etsit?

0/400
Kiitos palautteesta"
Valtemaatti

Valtemaatti

x