Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Maksuton puistoruokailu lapsille ja nuorille Pirkkalassa kesäkuussa 2024

Pirkkalassa pilotoidaan alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattua puistoruokailutoimintaa 3.6.–28.6.2024. Puistoruokailuja järjestetään maanantaisin kirkon pihalla sekä perjantaisin Kurikankulman koulun pihalla. Toiminta-aika on klo 10–12. Ensimmäisen tunnin aikana on ohjattua toimintaa, ja maksuton ruokailu alle 16-vuotiaille alkaa klo 11. Ruoka jaetaan jokaisen omiin astioihin, joten otathan puistoruokailuun mukaan oman ruokailuastian sekä mahdolliset ruokajuomat. Ruokailuihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Puistoruokailut toteutetaan yhteistyössä Pirkkalan kunnan ja Pirkkalan seurakunnan kanssa.

“Puistoruokailusta on tehty syksyllä 2022 valtuustoaloite, ja pääsemme nyt kokeilemaan ruokailuja Pirkkalassa. Haluamme varmistaa, että jokainen lapsi saa terveellisen aterian myös loma-aikana. Puistoruokailutoiminnan tavoite on myös ehkäistä lasten kokemaa yksinäisyyttä tarjoamalla yhteistä tekemistä lapsille. Mikäli pilotti osoittaa ruokailuille olevan kysyntää, voidaan käytäntöä laajentaa jatkossa”, kertoo Pirkkalan kunnan osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori Kati Tuokkola.

Maanantaisin ennen ruokailua ohjelmassa on monipuolisia pihaleikkejä ja -pelejä. Perjantaina 7.6. tarjolla liikunnallista ohjelmaa (mm. tasapainoköysi, jalkapalloa ja pihapelejä). 14.6. ja 28.6. Somana ry:n hauskat satuhahmot saapuvat leikittämään lapsia ja lapsenmielisiä. Näillä kerroilla mukana myös leikkejä, askartelua sekä katuliiduilla maalailua. Nähdään kesäkuussa puistoruokailuissa!

Puistoruokailun aikataulut ja ruokalista

Kirkon pihalla, Arokuja 8

Ma 3.6. klo 10–12, Jauhelihakeitto

Ma 10.6. klo 10–12, Broilerkasviskeitto

Ma 17.6. klo 10–12, Kasviskiusaus (härkäpapu)

Ma 24.6. klo 10–12, Kasvisperunavuoka

Kurikankulman koulun piha, Aittokorventie 2 B

Pe 7.6. klo 10–12, Broileripaella

Pe 14.6. klo 10–12, Texmex-härkisperunavuoka (kasvis)

Pe 28.6. klo 10–12, Keltainen broilerkeitto

Klo 10–11 ohjattua toimintaa, ruokailu klo 11–12.

Ruoat ovat laktoosittomia ja gluteenittomia.

Puistoruokailun tiedot löydät myös osoitteesta www.pirkkala/puistoruokailu.

Lisätiedot:

Kati Tuokkola, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori

puh. 040 509 4746

nimi.sukunimi@pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"