Pirkkala 100 -villasukkien ohje
Ohje osaan 1/5 Miekka, tulostettava pdf-tiedosto
Luo päävärillä 72 (80) silmukkaa ja jaa silmukat neljälle puikolle (18(20) silmukkaa/puikko). Neulo suljettuna neuleena 1 oikein, 1 nurin -joustinneuletta noin 3 cm.
Neulo kaksi kerrosta oikein. Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 2 ja aloita kirjoneule kaavion mukaan. Kahdeksan silmukan mallikerta toistuu kerroksen aikana 9 (10) kertaa. Kun olet neulonut kaavion kerrokset 1–3, katkaise kuvioväri ja neulo kaksi kerrosta oikein pohjavärillä. Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 1 ja neulo kaavion kerrokset 6–27. Katkaise kuvioväri.
MIEKKA
Miekka symboloi Pirkkalan rikasta muinaisaikaa. Pirkkala on vanha emäpitäjä, jolla on arvokas historia. Pirkkalan kunnan alueelta on tehty lukuisia muinaislöytöjä, jotka viittaavat siihen, että alueella on ollut asutusta jo kivikaudella. Kuuluisimpia löytöjä ovat luulusikka, Suomen ensimmäiset luiset nuolenkärjet sekä Suomen vanhin kiukaallinen rakennus. Viikinkiaikainen aineisto on säilynyt savisessa maaperässä hämmästyttävän hyvin. Tärkeiden vesiteiden äärellä sijaitsevasta Pirkkalasta kehittyi merkittävä kauppapaikka. Vilkasta kaupankäynnin aikaa kesti aina 1300-luvun loppupuolelle saakka. 1700-luvulle tultaessa Pirkkalasta oli kehittynyt maatalousvaltainen pitäjä, jollaisena se säilyi aina 1900-luvun alkuun asti. Pirkkalan emäpitäjään kuului varhaisella keskiajalla noin puolet nykyisestä Pirkanmaasta.
Ohje osaan 2/5 Pirkkalankoivu, tulostettava pdf-tiedosto
Neulo pohjavärillä kaksi kerrosta oikein. Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 2 ja aloita kirjoneule kaavion mukaan. Kahdeksan silmukan mallikerta toistuu kerroksen aikana 9 (10) kertaa. Kun olet neulonut kaavion kerrokset 1–4, katkaise kuvioväri ja neulo kaksi kerrosta oikein pohjavärillä. Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 1 ja neulo kaavion kerrokset 7–21. Katkaise kuvioväri.
PIRKKALANKOIVU
Pirkkalankoivu (Betula pendula f. bircalensis) on Pirkkalan kunnan nimikkolaji. Se on rauduskoivun muunnos, joka poikkeaa päämuodosta vain liuskaisten lehtiensä vuoksi. Puu on muutoinkin tavallista koivua sirompi ja kapeampi. Pirkkalankoivu löydettiin vuonna 1862 Pirkkalan Pinsiöstä Raiskion torpan pihalta. Puuharvinaisuus oli tuhoutua kokonaan, kun ensimmäinen löydetty puu hakattiin haloiksi pinoon. Kannon ympäristöä tarkkailtiin ja vuonna 1904 löydettiin kaadetun koivun läheltä neljä liuskalehtistä koivuntainta. Yksi näistä siirrettiin Pitkäniemeen, sillä sairaalan ylilääkäri oli innokas luonnontutkija. Tätä yksilöä pidetään puistoissa ja pihoissa nykyisin kasvavien Pirkkalankoivujen kantayksilönä. Nykyisin taimia saa lukuisista taimimyymälöistä, eikä Pirkkalankoivu ole enää harvinaisuus.
Ohje osaan 3/5 Tiima-kantapää, tulostettava pdf-tiedosto
Neulo pohjavärillä kolme kerrosta oikein ja aloita sitten kantapää. Neulo kantapää sileänä neuleena eli neulo oikean puolen kerrokset oikein ja nurjan puolen kerrokset nurin. Tiimalasikantapää neulotaan lyhennetyillä kerroksilla 1. ja 4. puikon silmukoilla ja 2. ja 3. puikon silmukat jätetään odottamaan.
Neulo kantapäätä varten vielä 4. puikon loppuun 1. puikon silmukat oikein ja käännä työ. Puikolla on nyt 36 (40) silmukkaa.
Nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja kiristä kaksoissilmukaksi. Eli työnnä oikea puikko vasemman puikon 1. silmukan läpi takaa eteen ikään kuin neuloisit silmukan nurin. Kiristä lankaa niin, että neulomatta nostetun silmukan alapuolella olevan silmukan molemmat reunat nousevat puikolle ja näyttävät kahdelta silmukalta (ts. kaksoissilmukalta). Kaksoissilmukkaa käsitellään myöhemmin kuitenkin yhtenä silmukkana. Neulo loput silmukat nurin ja käännä työ.
*Nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja kiristä kaksoissilmukaksi (1). Neulo kantapään keskimmäiset silmukat, kunnes jäljellä on edellisen kerroksen kaksoissilmukka ja käännä työ.* Toista *-*, kunnes kantapään keskellä on 12 silmukkaa ja molemmissa sivuissa 12 (14) kaksoissilmukkaa.
Neulo seuraavaksi kaksi kerrosta oikein työn kaikilla 72 (80) silmukalla. Jokainen kaksoissilmukka neulotaan normaalisti yhtenä silmukkana. Neulo vielä kantapään keskimmäiset 12 silmukkaa oikein ja käännä työ. Aloita sitten kantapään kerrosten pidentäminen. Nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja kiristä kaksoissilmukaksi. Neulo 11 silmukkaa nurin ja käännä työ.
*Nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja kiristä kaksoissilmukaksi. Neulo keskimmäiset silmukat mukaan lukien edellisen kerroksen kaksoissilmukka ja sitä seuraava silmukka ja käännä työ.* Toista *-*, kunnes kantapään molemmissa sivuissa on jäljellä yksi kaksoissilmukka.
Neulo kantapään oikean puolen kerroksen loppuun mukaan lukien kaksoissilmukka, mutta älä enää käännä työtä. Kantapään viimeinen kerros neulotaan jälleen suljettuna neuleena työn kaikilla silmukoilla. Neulo 2. ja 3. puikon silmukat oikein. Neulo 4. puikon alun viimeinen kaksoissilmukka vielä mukaan työhön ja jaa kantapään silmukat jälleen kahdelle puikolle (18 (20) silmukkaa/puikko).
Lisätietoa ja kuvalliset ohjeet lyhennetyistä kerroksista sekä kaksoissilmukasta löydät esimerkiksi täältä: https://punomo.fi/kasityotekniikat/lankatekniikat/neulonta-tee-langoista/lyhennetyt-kerrokset/lyhennetyt-kerrokset/
TIIMA
Sukan kantapäämalli on tiimalasi, joka neulotaan lyhennetyillä kerroksilla. Kuvanveistäjä Mauno Kiviojan Pirkkalan Tiima -veistos voitti Pirkkalan kunnan 60-vuotisjuhlansa kunniaksi julistaman kuvanveistokutsukilpailun. Vuonna 1985 valmistunut kaksiosainen teos muodostuu pronssisesta veistoksesta ja tiilestä ja laastista tehdystä seinäreliefistä. Taiteilijan kuvauksen mukaan teos on merkki ajan tuulista ja nykyajasta. Nykyhetki on origo, jossa linjat, menneisyys ja tulevaisuus, kohtaavat. Teos sijaitsi Pirkkalan kunnanvirastotalon pihalla vuoteen 2018 asti, jolloin veistos siirrettiin väliaikaiselle sijaintipaikalle Koulutieltä Vähäjärvelle kääntyvän kevyen liikenteen väylän viereen puistoalueelle. Kunta myi keskustakorttelin tontin, ja virastotalo reliefeineen purettiin. Kunta teetti Tiimasta myös pienoisveistoksia, joita se on myöntänyt erityisistä ansioista luottamushenkilöille ja viranhaltijoille.
Ohje osaan 4/5 Turkiskoro, tulostettava pdf-tiedosto
Neulo pohjavärillä kaksi kerrosta oikein. Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 1 ja aloita kirjoneule kaavion mukaan. Kahdeksan silmukan mallikerta toistuu kerroksen aikana 9 (10) kertaa. Kun olet neulonut kaavion kerrokset 1–16, katkaise kuvioväri ja neulo kaksi kerrosta oikein pohjavärillä.
Vaaleanpunainen sukka: Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 3 ja neulo kaavion kerrokset 19–23. Katkaise kuvioväri.
Sininen sukka: Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 2 ja neulo kaavion kerrokset 19–23. Katkaise kuvioväri.
TURKISKORO
Turkiskoro esiintyi Suomen kunnallisvaakunoissa ensimmäisen kerran Pirkkalan vaakunassa, jonka suunnitteli G. von Numers vuonna 1951. Heraldiikassa koro tarkoittaa muotoiltua reunaa. Se on yleensä ornamenttimainen yksinkertainen toistokuvio. Turkiskoro on kansainvälisenä heraldisena ilmaisuna saatu turkiseläimen häntää tyylittelevästä kuviosta. Pirkkalan vaakunan kilpi on halkoinen ja turkiskorokatkoinen, väriltään hopeapunainen. Turkiskoro viittaa pirkkalaisten entisen mahtavuuden perustaan, turkiskauppaan. Turkiskorokuvio on käytössä ympäri Eurooppaa, mutta korona se ei ole yleinen.
Ohje osaan 5/5 Tikapuut, tulostettava pdf-tiedosto
Neulo pohjavärillä kaksi kerrosta oikein. Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 1 ja aloita kirjoneule kaavion mukaan. Kahdeksan silmukan mallikerta toistuu kerroksen aikana 9 (10) kertaa. Voit säätää sukan kokoa (sukanterän pituutta) tikapuiden askelmien määrällä.
Koko 38–39 (vaaleanpunainen sukka): Kun olet neulonut kaavion kerrokset 1–14, katkaise kuvioväri ja neulo kaksi kerrosta oikein pohjavärillä. Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 2 ja neulo kaavion kerrokset 17–21. Katkaise kuvioväri.
Koko 42–43 (sininen sukka): Kun olet neulonut kaavion kerrokset 1–20, katkaise kuvioväri ja neulo kaksi kerrosta oikein pohjavärillä. Ota sitten työhön mukaan kuvioväri 2 ja neulo kaavion kerrokset 23–27. Katkaise kuvioväri.
Neulo pohjavärillä vielä kaksi kerrosta oikein ja aloita sitten kärjen nauhakavennukset. Neulo kärki pohjavärillä sileänä neuleena. Neulo 1. ja 3. puikon lopussa kaksi oikein yhteen, yksi oikein ja 2. ja 4. puikon alussa yksi oikein, ylivetokavennus. Tee kavennukset joka 2. kerroksella, kunnes työssä on jäljellä 40 (48) silmukkaa (eli 10 (12) silmukkaa/puikko). Tee kavennukset sitten jokaisella kerroksella, kunnes työssä on jäljellä 8 silmukkaa (eli 2 silmukkaa/puikko). Katkaise lanka, pujota se jäljelle jääneiden silmukoiden läpi ja kiristä.
Päättele langanpäät nurjalle ja neulo toinen sukka samoin. Höyrytä kevyesti.
TIKAPUUT
Tikapuukuvio symboloi modernin Pirkkalan voimakasta kasvua ja vetovoimaa. Pirkkala on ollut 2000-luvulla yksi Suomen nopeimmin väkilukuaan kasvattaneista kunnista. Väestömäärä siirtyi uudelle kymmentuhannelle vuoden 2021 elokuussa, jolloin 20 000 asukkaan raja meni rikki. Pirkkalan vetovoimatekijöitä ovat muun muassa erinomaiset liikenneyhteydet ja loistava sijainti. Pirkkala on myös työpaikkojen kasvuvauhdissa Suomen kärkikuntia. Etenkin kehätien varteen on noussut yrityksiä vilkkaaseen tahtiin. Pirkkala sijoittuu erilaisissa kuntia vertailevissa asukastyytyväisyys- ja elinvoimatutkimuksissa toistuvasti kärkisijoille.
Alkuvuodesta 2022 julkaistiin Pirkkala-aiheisten villasukkien ohje. Mallin on suunnitellut pirkkalalainen neulesuunnittelija Sarianna Lehtonen Pirkkalan kunnan visuaalisen ilmeen pohjalta.
Sukat neulottiin mysteeriyhteisneulontana eli Mystery Knit Along (MKAL) -työnä. KAL (Knit Along) tarkoittaa sitä, että neulojat tekevät neuletyötä samaan aikaan. M (Mystery) puolestaan tarkoittaa sitä, että neuleen ohje on mysteeri, eikä kukaan osallistujista tiedä millainen neule syntyy. Neuleen ulkonäkö paljastuu osa kerrallaan.
Villasukkien yhteisneulonta alkoi 20. tammikuuta 2022, jolloin julkaistiin ohjeen ensimmäinen osa. Seuraavat osat julkaistiin aina maanantaisin ja torstaisin klo 10. Viides ja viimeinen osa ohjeesta julkaistiin 3. helmikuuta. Ohje julkaistiin tällä sivulla sekä Facebook-tapahtumassa Pirkkalan kunnan Facebook-sivuilla.
Villasukkien kuviot symboloivat Pirkkalan kunnan historiallisia vaiheita. Jalkateräosassa erottuu myös numero 100.
Suunnittelija: Taitokeskus Pirkkala, Sarianna Lehtonen
Koko: 38/39 ja 42/43
Lanka: Taito Pirkanmaa Oy:n Kirjo-Pirkka (75 % villa, 25 % polyamidi, vyyhti 100 g/n. 420 m)
Langan menekki: Molempiin kokoihin pääväriä noin 80 g, kuvioväriä 1 noin 30 g, kuvioväriä 2 noin 20 g. Lisäksi vaaleanpunaisiin sukkiin kuvioväriä 3 noin 3 g.
Vaaleanpunaiset sukat: pääväri puuteriroosa (63), kuvioväri 1 punainen (45), kuvioväri 2 luonnonvalkoinen (47), kuvioväri 3 tummanharmaa (51).
Siniset sukat: pääväri tummansininen (36), kuvioväri 1 vaaleansininen (59), kuvioväri 2 luonnonvalkoinen (47).
Puikot: 2,5 mm tai käsialan mukaan
Kirjoneuleen tiheys: 34 silmukkaa x 41 kerrosta = 10 cm
Mallineuleet:
Joustinneule: Neulo *1 oikein, 1 nurin,* toista *-* kerroksen loppuun.
Sileä neule: Neulo oikean puolen silmukat oikein ja nurjan puolen silmukat nurin.
Löysitkö mitä etsit?
- Koti ja ympäristö
- Asunnot
- Energiansäästö
- Kaavoitus
- Kodin huolto
- Kunnan maanhankinta
- Leikkipaikat ja puistot
- Liikenne ja kadut
- Joukkoliikenne
- Kadut ja tiet
- Kävely ja pyöräily
- Lentoliikenne
- Liikenneturvallisuus
- Aittokorventien liikennejärjestelyt
- Heikkiläntien liikennejärjestelyt
- Isomäentien liikennejärjestelyt
- Kouluportinkujan liikennejärjestelyt
- Mairenpihan liikennejärjestelyt
- Pirttimäen jalkakäytäväjärjestelyt
- Pähkinäpolun muuttaminen pihakaduksi
- Ryttylänmäentien ja Kenttätien liikennejärjestelyt
- Sorkkalantien kevyen liikenteen väylä
- Palvelubussi
- Pysäköinti
- Sähköautojen lataus
- Lupa-asiat ja rakentaminen
- Tontit
- Ympäristö ja luonto
- Ympäristöterveys Pirteva
- Kierrätysmyymälä Puoti
- Kasvatus ja opiskelu
- Esi- ja perusopetus
- Kouluun ilmoittautuminen
- Koulumatkat
- Koulunkäynnin ja oppimisen tuki
- Opiskeluhuolto
- Opetussuunnitelmat
- Esiopetusta täydentävä toiminta sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
- Koulut
- Harrastava Pirkkala
- KouluPT
- Valmistava opetus
- Lukio
- Nuorisotyö
- Ruokailu
- Taiteen perusopetus
- Vapaa sivistystyö
- Varhaiskasvatus
- VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT
- Haku varhaiskasvatukseen
- Kunnalliset päiväkodit
- Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut
- Palvelusetelipäiväkodit
- Perhepäivähoito
- Yksityisen hoidon tuki
- Avoin varhaiskasvatus
- Kotihoidon tuki
- TUKEA TOIMINNALLE
- Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa
- Varhaiskasvatussuunnitelma ja liitteet
- Lapsen hyvinvointi
- Sähköinen asiointi varhaiskasvatuksessa
- Perheen tuki varhaiskasvatuksessa
- Nepsy-piste ja -puhelin
- Esi- ja perusopetus
- Työ ja yrittäjyys
- Harrastukset ja vapaa-aika
- Kirjasto
- KIRJASTON PALVELUT
- Kirjasto kouluille ja varhaiskasvatukselle
- Erityisryhmien kirjastopalvelut
- Kirjaston kokoelma
- E-aineistot
- Kirjaston digituki
- Digitointi
- Tapahtumat ja taide kirjastossa
- Lukukoirat
- KIRJASTON KÄYTTÖ
- Hankintapyyntö
- Kirjastossa asioiminen
- Kirjaston omatoimikäyttö
- Kirjaston asiakaskoneet ja laitteet
- Kirjaston maksut
- Kirjaston yhteystiedot
- Kulttuuri
- Lemmikkieläimet
- Liikunta
- Visit Pirkkala
- Kirjasto
- Kunta ja hallinto
- Seuraa päätöksiä
- Tutustu Pirkkalaan
- Kehitä Pirkkalaa
- Hyvinvoinnin edistäminen
- Kestävä kehitys
- Kunnan ja järjestöjen välinen yhteistyö
- Neuvostot
- Osallistuminen ja vaikuttaminen
- Tulevaisuuden Pirkkala
- Hankkeet
- TALONRAKENNUSHANKKEET
- Kalliomäen palvelukiinteistön rakentaminen
- Pirkkala-kampus
- Suupan uusi huoltorakennus
- Uimahallin rakentaminen
- Vapaa-aikakeskuksen laajennus
- Vapaa-aikakeskuksen vanhan osan muutostyöt ja peruskorjaus
- YHDYSKUNTATEKNIIKAN HANKKEET
- Aittokorventien liikennejärjestelyt
- Färmin leikkipuiston rakentaminen
- Haikan leikkipuiston peruskorjaus
- Heikkiläntien liikennejärjestelyt
- Isomäentien liikennejärjestelyt
- Kalliomäen alueen katujen ja puistojen rakentaminen
- Kauppatorin kivityöt
- Killon lähiliikuntapaikka
- Killontien saneeraus
- Killontorintien bussien kääntöpaikka
- Killontorintien saneeraus
- Killonvainiontien rakentaminen
- Korkokuja ja Tykkipuisto
- Kouluportinkujan liikennejärjestelyt
- Kurikkakallion teollisuusalueen katujen ja puistojen rakentaminen
- Leikkipuistojen saneeraukset
- Loukonlahden liikuntapuisto
- Loukonlahden talviuintipaikan saneeraus
- Mairenpihan liikennejärjestelyt
- Naistenmatkantien parantaminen Turkkiradan kohdalla
- Partolanaukio
- Pereensaaren puisto
- Pereensaarentien rantapuisto
- Pereen veneranta ja Sahan raitti
- Pirkkala-kampuksen yleisten alueiden rakentaminen
- Pirttimäen jalkakäytäväjärjestelyt
- Pyhäjärvenkadun saneeraus
- Pyhäjärven rantareitti
- Pähkinäpolun muuttaminen pihakaduksi
- Rajaniemen frisbeegolf
- Rantaniityn puisto
- Ryttylänmäentien ja Kenttätien liikennejärjestelyt
- Satamakadun jätevedenpumppaamon saneeraus
- Soljan katujen ja puistojen rakentaminen
- Soukonlahden alueen katujen ja puistojen rakentaminen
- Sorkkalantien kevyen liikenteen väylä
- Toivion lähiliikuntapaikka
- Vanhatien saneeraus
- Vuorenhaan raitti
- Vähäjärven puisto
- MUUT HANKKEET, SUUNNITELMAT JA TYÖOHJELMAT
- Energiatehokkuus
- Keskustakortteli
- Pirkkala–Linnainmaa-raitiotie
- Työohjelmat
- Rakennusjärjestyksen uudistaminen
- VALMISTUNEET HANKKEET
- Valmistuneet hankkeet
- Kalatorin kivityöt
- Killon kentän saneeraus ja Silvontien puisto
- Kirkonkylän koulun laajennus ja peruskorjaus
- Kirkonkylän koulun lähiliikuntapaikka ja kentän peruskorjaus
- Kirkonkylän puukoulun muutos näyttelytilaksi
- Korpitien suojatiemuutos
- Koulutien vesihuolto
- Linnakorven risteyssillan korjaus
- Liikennevalot – Kauppiaankatu ja Perkiöntie
- Metsä-Eerolan puiston kevyen liikenteen väylä
- Mäkikadun saneeraus
- Naistenmatkan koulun väistötilat
- Naistenmatkantien parantaminen Turrin kohdalla ja Paavontie
- Naistenmatkan rantaraitti
- Niemenmaan metsäraitti ja metsäopetuspaikka
- Partolan alueen liikennejärjestelyjen parantaminen
- Pereen päiväkodin pihan perusparannus
- Rantaniityntien pysäköintialue
- Soljan lastentalon rakentaminen
- Soljan leikki- ja toimintapuisto
- Suupantien vesihuolto- ja pintaurakka
- Turrin metsäraitti
- Vahvistuneet kaavat
- Linnakallion asemakaavan laajennus 244
- Pereen asemakaavan muutos 255
- Turrin asemakaavan muutos 258
- Pereen asemakaavan muutos, nro 259
- Naistenmatkan asemakaavan muutos 257
- Pereen asemakaavan muutos 262
- Linnakorven asemakaavan muutos 263
- Huovin asemakaavan muutos ja laajennus 265
- Turrin asemakaavan muutos, nro 264
- Pakkalankulman asemakaavan muutos ja laajennus, nro 269
- Haikan, Killon, Loukonlahden, Pakkalankulman ja Pereen asemakaavan muutos ja laajennus 270
- Haikan asemakaava muutos 273
- Partolan osayleiskaava 1004
- Vireillä olevat asemakaavat
- Loukonlahden asemakaavan muutos- ja laajennus, nro 260
- Kurikan asemakaavan laajennus, nro 261
- Naistenmatkan asemakaavan muutos, nro 266
- Rantaniityn asemakaavan muutos, nro 267
- Naistenmatkan asemakaavan muutos, nro 268
- Takamaan asemakaavan muutos, nro 271
- Naistenmatkan asemakaavan muutos, nro 272
- Killon asemakaavan muutos, nro 276
- Pereen asemakaavan muutos, nro 274
- Naistenmatkan asemakaavan muutos, nro 275
- Pakkalankulman ja Partolan asemakaavan muutos, nro 277
- Naistenmatkantien asemakaavan muutos ja laajennus, nro 278
- Vähä-Vaitin asemakaavan muutos, nro 279
- Turrin asemakaavan muutos, nro 282
- Anian ranta-asemakaavan laajennus, nro 284
- Vireillä olevat yleiskaavat
- Hankkeet
- Vaalit
- Ennakkoäänestyspaikat Pirkkalassa