Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Pirkkalan Muinaismarkkinat on nyt Rautakauden Birckala 

Aiemmin Pirkkalan Muinaismarkkinoina tunnettu rautakausitapahtuma on uudelta nimeltään Rautakauden Birckala.  

Uudistuksen taustalla on tapahtuman kasvu yksipäiväisistä markkinoista kaksipäiväiseksi historiatapahtumaksi, johon kuuluu käsityöläisten markkinoiden lisäksi myös opastettuja kierroksia, luentoja, työnäytöksiä, työpajoja ja musiikkiohjelmaa sekä monenlaista oheisohjelmaa myös muina aikoina.  

Nimenmuutos on osa brändiuudistusta, jonka tavoitteena on tehdä kaikessa viestinnässä selväksi, minkälaisesta tapahtumasta on kyse. Brändiuudistuksessa tapahtuman visuaalinen ilme muuttuu vastaamaan paremmin tapahtuman sisältöä ja tapahtumalle avataan uudet verkkosivut osoitteessa birckala.fi. Brändiuudistuksen ovat toteuttaneet yhteistyönä kunnan kulttuuripalvelut ja viestintä. 

”Sana markkinat ei kuvaa tapahtumaa sen nykyisessä laajuudessaan riittävän hyvin. Tapahtuman teemana on Pirkkalan esihistoria, erityisesti viikinkiaika eli myöhäisempi rautakausi. Rautakauden Birckala pitää edelleen sisällään käsityöläisten markkinat, mutta ne ovat vain yksi osa tapahtumakokonaisuutta”, kertoo Pirkkalan kunnan kulttuurituottaja Peik Erhola. 

Rautakauden Birckalan ohjelma julkaistaan toukokuun aikana. Tapahtuman järjestää Pirkkalan kunta yhteistyössä Pirkkalan Muinaisaikayhdistys Birckalaiset ry:n, Pirkkalankylän kyläyhdistyksen sekä lukuisten muiden paikallisten yhdistysten ja vapaaehtoisten kanssa. 

Rautakauden Birckala 

Avoinna la 6.7. klo 10–17, su 7.7. klo 10–16  
Reipin alue, Museotie 9, Pirkkala    
Vapaa pääsy   

birckala.fi 
#rautakaudenbirckala #birckala #visitpirkkala 
Facebookissa @birckala 
Instagramissa @birckala 

Lisätiedot 
Peik Erhola 
kulttuurituottaja 
040 133 5773 
etunimi.sukunimi@pirkkala.fi 

Kuva: Marko Saukko

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"