Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Reipin museo avautuu tulevana viikonloppuna

Museokesä alkaa tulevana viikonloppuna, kun Reipin museolla vietetään kesäkauden avajaisia la-su 3.-4.6.2023. Avajaisviikonloppuna museoalueella tapahtuu klo 11-17.

Ohjelmassa on muun muassa opastettuja museokierroksia aikuisille ja lapsille, museovisa Heikkilän vilja-aitassa sekä talkoot Muinaisaikayhdistys Birckalaiset ry:n Muinaiskylällä. Pirkkalankylän kyläyhdistyksen kahvila löytyy Reipin tilan kylätalolta. Museon pihapiirissä on tarjolla vanhan viikinkilajin Varpan heittoa ja keppihevosrata. Sunnuntaina lapset pääsevät Muinaisen tietäjän jäljille klo 13 starttaavalla lastenkierroksella.

Viikonloppu huipentuu Kylien kaiut -musiikki- ja tarinateatteriesitykseen sunnuntaina klo 16. 

Lisätietoa avajaisviikonlopusta löytyy kunnan tapahtumakalenterista > Pirkkala.fi


Reipin museolla voi tehdä aikamatkan Pirkkalan paikallishistoriaan

Museolla voi tehdä aikamatkan 1800-luvulle, jolloin Pirkkalassa elettiin pitkälti omavaraistaloudessa. Museolla on kattava kokoelma paikallista talonpoikaisesineistöä, joka kertoo tarinaa jokapäiväisestä elämästä. Näyttelykäytössä museolla on kolme aittaa, lato ja sepän paja.

Museo on avoinna yleisölle kesäkaudella 3.6.-13.8.2023 lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-17. Museolle on vapaa pääsy ja museon aukioloaikoina kävijöitä opastamassa on museoassistentti. 

Tutustu paikallishistoriaan museo-opastuksella

Museolla järjestetään viikonloppuisin noin puolituntia kestäviä opastettuja kierroksia lauantaina klo 14 ja sunnuntaisin klo 15. Opastuksen aikana tutustutaan tarkemmin museon syntyyn ja ympäröivään alueeseen.

Lapsille on tarjolla omia toiminnallisia museokierroksia, joiden aikana lapset pääsevät leikin varjolla tutustumaan talonpoikaiskulttuuriin. Lastenkierroksia järjestetään lauantaisin klo 15 ja sunnuntaisin klo 14. Kierroksen kesto on noin 30 minuuttia ja se sopii erityisesti 4-8-vuotiaille. 

Kesän uutuutena on lasten omatoiminen ”Etsi ötökkä”-museosuunnistus, missä pitää etsiä museorakennuksissa piilottelevat pikkuiset ötökät.

Museon opastukset ja toiminnot ovat avoimia kaikille ja pääsymaksuttomia.

Museon rakennuksissa tehdään korjauksia kesän aikana

Museorakennuksia tullaan kesän aikana vaiheittain korjaamaan ja remontoimaan, minkä seurauksena osa rakennuksista on suljettuna kävijöiltä. Korjaukset aloitetaan museon isosta pariladosta. Näyttelyt pyritään avaamaan uudestaan heti korjausten valmistuttua.

Museo on normaalisti avoinna myös remonttien aikana.


Reipin alue tarjoaa kesätekemistä koko perheelle

Museon lisäksi Reipin alueella on paljon nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Reippi on erinomainen päiväretkikohde, jonne pääsee helposti omalla autolla tai uutta kevyen liikenteen väylää käyttäen. Alueelta löytyy muun muassa uimaranta, leikkipuisto, yleinen sauna, rakenteilla oleva muinaiskylä sekä luontopolku.

Reipin alueella tapahtuu 2023

3.-4.6. klo 11-17 Museon kesäkauden avajaiset
4.6. klo 16 Kylien kaiut – Musiikki- ja tarinateatterin kyläkiertue
11.6. klo 14-15.30 Pirkkalankylän aikamatka -opastettu kierros (lähtö museolta)
5.7. klo 14-15 Mytologin kosketus-opastettu kierros (lähtö museolta)
8.-9.7. Pirkkalan Muinaismarkkinat
6.8. klo 18-20 Kirkkovenematka Pyhäjärvelle (lähtö Reipin saunalta, ennakkoilmoittautuminen)
20.8. klo 18-20 Kirkkovenematka Pyhäjärvelle (lähtö Reipin saunalta, ennakkoilmoittautuminen)
12.-13.8. Museon kesäkauden päättäjäiset

Katso lisätiedot tapahtumakalenterista kunnan verkkosivuilta > Pirkkala.fi/tapahtumat

Varaamme oikeuden muutoksiin.

Museo-opastukset 2023

Opastettu museokierros joka lauantai klo 14 ja sunnuntai klo 15 

Museokierros lapsille joka lauantai klo 15 ja sunnuntai klo 14

Huom! Ei opastuksia Muinaismarkkinoiden aikaan 8.-9.7.


Reipin museo

Museotie 9, 33980 Pirkkala
www.pirkkala.fi/reipin-museo

Avoinna kesäkaudella 2023

3.6.-13.8.2023 la-su klo 11-17

Poikkeukset aukioloaikoihin

24.-25.6. juhannus, suljettu
8.-9.7. Muinaismarkkinat, avoinna la 10-17, su 10-16

Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"