Hyppää sisältöön
Valitse sivu

Risujen poltto ja puutarhajäte

Lisätiedot


Luukinoja Jonna

Ympäristötarkastaja
040 570 8469
jonna.luukinoja@pirkkala.fi
Vastuualueet:

ilmansuojelu, jätehuollon valvonta, jätevesiasiat, meluilmoitukset, roskaantuminen, vesihuollon vapautukset, ympäristöaineistot, ympäristöluvat ja rekisteröinnit

Risujen ja puutarhajätteen polttamista koskien on hyvä muistaa seuraavat jätteiden polttamista koskevat määräykset:

  • Kunnallisten jätehuoltomääräysten 19 § mukaan jätteen hävittäminen polttamalla on kielletty joitakin pykälässä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Kielto ei koske sellaista jätteen hyödyntämistä, johon on saatu ympäristölupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. Lisäksi:
    • Kiinteistön tulipesissä saa polttaa kuivia risuja ja oksia sekä puhdasta, kuivaa, kyllästämätöntä ja maalaamatonta puutavaraa. Paperia ja kartonkia saa polttaa vain sytykkeenä.
    • Taajama-alueiden ulkopuolella saa polttaa avopolttona vähäisiä määriä kuivia risuja ja oksia. Kaikessa polttamisessa on noudatettava huolellisuutta ja otettava huomioon, etteivät savukaasut aiheuta haittaa ympäristölle tai naapureille.
  • Pirkkalan kunnan ympäristönsuojelumääräysten 15 § mukaan polttamisesta ei saa aiheutua naapurustolle kohtuutonta savu-, noki-, haju- tai terveyshaittaa. Kitupoltto sekä tuoreen ja märän puun poltto on kiellettyä.

Taajama-alueen pihoilla ei saa polttaa risuja ja oksia. Risuja ja oksia poltettaessa taajama-alueen ulkopuolella tulee edellä mainittujen määräysten lisäksi noudattaa voimassa olevia ruohikko- ja metsäpalovaroituksia. Muun jätteen polttaminen avotulella on määräysten mukaisesti kokonaan kielletty.

Risuja, oksia, puutarhajätettä ja lehtiä voi viedä Koukkujärven jätteenkäsittelykeskukseen Nokialle sekä Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen Tampereelle. Peräkärrykuormallinen risuja ja puutarhajätettä sekä omenoita otetaan edellä mainituissa jätteenkäsittelykeskuksissa vastaan maksutta. Puutarhajätettä voi kompostoida myös omalla tontilla.

Löysitkö mitä etsit?

0/400
Kiitos palautteesta"
Valtemaatti

Valtemaatti

x