Valitse sivu
Etusivu / Tapahtumat

Ryhmämatka Euran viikinkikylään

Euran Mannilassa sijaitseva Härkänummi on Euran kunnan osittain EU-tuella rakennuttama, arkeologisiin löytöihin perustuva kylä rakennuksineen ja esineineen. Muinaisaikaan-tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2000 lähtien yhteistyössä Euran kunnan, Pohjolan Muinaiselämyksen ja Ala-Satakunnan perinneyhdistys Osman kanssa. Vuosittain järjestettävässä historianelävöitystapahtumassa kävijä pääsee seuraamaan, millaista elämää muinaissuomalaiset elivät tuhat vuotta sitten. Ohjelma: Lähtö Suupantorilta klo 9. Aamupäiväkahvi Mansikin leirikeskuksessa, jonka […]

Pukuneuvontaa

Pirkkalan pääkirjasto Suupantori 2, Pirkkala

Pirkkalan muinaismarkkinoilla myös yleisö voi pukeutua! Haluatko ommella itsellesi muinaisaikaan sopivan asukokonaisuuden? Tapaamiseen voi tulla hakemaan vinkkejä ja ommella puvun kotona. Pirkkalan pääkirjaston koulutustila, Suupantori 2  

Lautanauhakurssi

Pirkkalan pääkirjasto Suupantori 2, Pirkkala

Pirkkalan pääkirjaston koulutustila, Suupantori 2 Kurssilla saat perustiedot ja taidot omaan muinaispukuusi sopivan lautanauhan kutomiseen. Ota mukaan omat langat ja kaksi vyötä (tavallinen nahkavyö). Sopivia lankoja ovat kaikki 7-veljestä paksuiset ja sitä ohuemmat sekoite- ja villalangat. Mitä ohuempi lanka, sitä selkeämpi kuvio ja kapeampi vyö. Mikäli valitset sekoitelangan, voit käyttää pahvisia lautoja, mutta mikäli sinulla […]

Galleria 2: Eero Markuksela, Havaintoja luonnosta

Galleria 2 Suupantori 2, Pirkkala

Eero Markuksela: Havaintoja luonnosta 29.6. - 31.7.2018 Tussimaalauksia ja installaatio Kuvataiteilija Eero Markuksela maalaa kiinalaisella tussimaalaustekniikalla. Hän on opiskellut ja perehtynyt tekniikkaan Kiinassa. Työskentelyssä havainto luonnosta on lähtökohtana henkilökohtaiselle katseelle ja ajattelulle. Näyttely tuo esiin itäaasialaisen tavan hahmottaa kuvatilaa tyhjän tilan käsitteen kautta. ”Tyhjä tila” antaa katseen vaeltaa vapaasti maalauksessa. Markuksela myös kirjoittaa ja valokuvaa. […]

Opastettu kävelykierros: Pirkkalankylän noitapolku

Kierikantie 17 Pirkkala Kierikantie 17 Pirkkala, Finland

Pirkkala tutuksi kävellen! Kuljemme ikiaikaisia polkuja ja teitä tutustuen muinaisajan uskomuksiin ja niistä kertoviin paikkoihin. Aloitamme Hiidenkaivolta, jolla oli tärkeä rooli kylän ensimmäisten asukkaiden elämässä. Kävelemme vanhalta kyläalueelta ja ohitamme monia historiallisesti merkittäviä paikkoja kuten Tursiannotkon arkeologisen kaivausalueen, kivikautisia asuinpaikkoja ja Vartiovuoren, jonka laelta vihollisia pidettiin silmällä. Toivon talolla pidämme kahvitauon (omakustanteinen, 4 €/hlö ). […]

Muinaismarkkinoiden valmistelutalkoot Reipin museolla

ke-pe 4–6.7. klo 12–16 ja ke-pe  11.–13.7. klo 12–16 Reipin museo, Museotie 6 Tapahtuman valmistelua: hakkeen levitystä, lasten miekka- ja kilpityöpajan materiaalien valmistelua, kylttimaalausta, alueen järjestelyä ja somistusta. Tervetuloa mukaan valmistelemaan tapahtumaa museon aukioloaikoina. Ei ennakkoilmoittautumista. Sadesäällä teemme valmisteluja ladossa. Mukaan voit ottaa hanskat, sakset ja vesurin. Tarjolla kahvia ja pientä purtavaa. Iloisesti tervetuloa uudet ja […]

Viikinkiristeily

Laukontori Tampere, Finland

Lähde opastetulle aikamatkalle paikalliseen historiaan!  Silver Sky -laivan reitti kulkee Pirkkalan ja Pirkkalankylän kauniiden rantanäkymien kautta  Luodon saaren ohi entisen Pohjois-Pirkkalan kykyisen Nokian puolelle. Risteilylle voi pukeutua teeman mukaisesti. Tarjolla on herkullinen noutopöytämenu, jonka suosittelemme ostamaan etukäteen. Laivan ravintola palvelee matkustajia A-oikeuksin. Astu laivaan ja kuule parhaimmat tarinat Pirkkalan historiasta ja Tursiannotkon arkeologisista löydöistä oppaan johdolla! Risteilyn järjestävät: […]

Perinne- ja varjojousiammuntakurssi

Tapahtumatuotanto Ragnarök järjestää Pirkkalan muinaismarkkinoiden yhteydessä perinne- ja vaistojousiammunnan kurssin Reipissä. Kurssilla tutustut eri tyyppisiin perinnejousiin ja niiden ominaisuuksiin, opit perustaidot vaistojousiammunnasta, opit eri tilanteisiin sopivia erilaisia ampumatekniikoita, ammut maaliin […]

Pirkkalan muinaismarkkinat

Reipin museo Museotie 9 Pirkkala, Finland

Pirkkalankylän historiallisissa maisemissa 14.–15.7.2018  klo 10–17 järjestettävä teematapahtuma ammentaa aiheensa viikinkiajasta ja alueella tehdyistä arkeologisista löydöistä. Luvassa on jälleen runsas ja värikäs ohjelmatarjonta: asiantuntijaesitelmiä, työpajoja ja -näytöksiä, muinaiskäsityöläisten markkinat, teatteria, taikuutta ja historian elävöittäjiä. Tutustu Pirkkalan muinaismarkkinoiden 2018 esitteeseen. Esite on saatavilla myös paperisena kunnan asiointipisteessä ja pääkirjastossa. Muinaismarkkinoille on järjestetty maksuton non stop -tapahtumakuljetus […]

Viikinkipidot

Ty Toivon talo Kranaatinmäentie 94 33980 Pirkkala, Finland

Pirkkalan ensimmäiset rautakautiset viikinkipidot järjestetään Pirkkalan muinaismarkkinoiden yhteydessä 14.7. Toivon talon pihalla tirisee kokonainen possu ja paikalliset muinaisaikayhdistyksen aktiivit tuovat pöytiin moninaiset muinaiset herkut nautittavaksi. Illalliskortteja on 100 ja ne myydään etukäteen. Ruis- ja marjasahtia on myynnissä illan aikana. Illallisen hilpeän tunnelman takaavat musiikkiannista vastaava muinaisorkesteri Acient Bear Cult ja taikuuden mestarit Mystikko ja Loihtija. […]