Valitse sivu
Etusivu / Uutiset / Tipaton tammikuu on käynnissä myös Pirkkalassa

Tipattoman tammikuun suosio on kasvanut ja sitä kampanjoidaan tänäkin vuonna eri tavoin. Myös Pirkkalan kunta on mukana tipattomassa, sillä ehkäisevä päihdetyö kuuluu kaikille. Tammikuun aikana tipattoman tammikuun teemoista viestitään myös kuntalaisille. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto kampanjoi ja jakaa aiheeseen liittyvää tietoa sivuillaan: Tipaton – EPT-verkosto.

Ehkäisevän päihdetyön verkosto Pirkkalassa

Pirkkalassa toimii ehkäisevän päihdetyön verkosto, jonka tehtävänä on jakaa tietoa ja kokemuksia, jotta yhteisen tekemisen kautta voidaan vähentää erityisesti nuorten keskuudessa päihteiden kysyntää, saatavuutta ja tarjontaa. Verkostossa on kunnan, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin edustajia. Verkostossa on esimerkiksi kartoitettu koulutustarpeita ja jaettu kokemuksia päihteiden käytön puheeksi ottamisesta. Lisätietoja ehkäisevän päihdetyön verkostosta saa osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori Kati Tuokkolalta.

Oletko jo tutustunut kunnan elintapaohjauksen sivuihin?

Pirkkalan kunnan elintapaohjauksen sivuilla on Päihteettömyys -osio, josta löytyy mm. Oman alkoholin vähentämisen valmennusohjelma ja juomisen hallinnan opas: Päihteettömyys ja savuttomuus – Pirkkala

Elintapaohjauksen sivuilla on tietoa myös unesta ja nukkumisesta. Sivuilta löytyy mm. Omaolon univalmennus ja unettomuuden omahoito-ohjelma: Uni ja nukkuminen – Pirkkala

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ja Kantar TNS Oy kokosivat puhelinhaastatteluilla suomalaisten kokemuksia tipattoman vietosta

Vähän yli tuhannelta täysi-ikäiseltä ihmiseltä kysyttiin ajatuksia tipattomasta tammikuusta. Alkoholia käyttävistä haastatelluista 12 % kertoi viettäneensä sitä viime vuonna. Yli puolet heistä oli jatkanut tipattoman viettämistä vielä helmikuullekin, ja 13 % kertoi vähentäneensä juomistaan tipattoman jälkeen. Varsin monet kertoivat viettäneensä tipatonta terveyssyistä. Moni tunsi olonsa virkeämmäksi ja unen laatunsa paremmaksi. Tiedote: Terveys tärkein syy viettää Tipatonta – ilman alkoholia olo on virkeämpi – EPT-verkosto

Lisätietoja:

Kati Tuokkola, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori

puh. 040 509 4746

kati.tuokkola@pirkkala.fi

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta"