Tursiannotkon kaivaukset

Tursiannotkon muinaisjäännösalue 

(Kirjoitus on osa tutkija Sami Ranisen luentoa vuodelta 2013)

Viitisen kilometriä Pirkkalan kuntakeskuksesta länteen sijaitsee Pirkkalankylä. Pirkkalankylässä sijaitsee useita kiinteitä muinaisjäännöksiä, joista tunnetuin on Tursiannotkon muinaisjäännösalue. Tursiannotkon muinaisjäännösalueella suoritettiin vuosina 2012 ja 2013 arkeologisia kaivauksia. Runsaslöytöiset kaivaukset tuottivat merkittävän määrän uutta tietoa alueen asutuksesta myöhäisrautakaudella eli noin vuosina  800–1200 jKr. Valtakunnallisesti merkittävä tutkimus sai paljon julkisuutta osakseen.

Tursiannotkon laaja muinaisjäännösalue sijaitsee Pirkkalankylän järvi- ja maaseutumaisemassa Pirkkalan kunnan luoteisosassa Pyhäjärven Saviselästä työntyvän Kotolahden koillis- ja pohjoispuolella. Pirkkalankylä on haja-asutusalue. Pirkkalan vanha kirkko (vuodelta 1921) sijaitsee pohjoiskoillisessa noin kilometrinpäässä. Reipin kotiseutumuseo sijaitsee Pirkkalankylässä Kotolahden eteläpuolella.

Tursiannotkon muinaisjäännösalue levittäytyy Anian rantatien (yhdystie 3022) molemmilla puolilla. Muinaisjäännösalue ulottuu etelässä Kotolahteen virtaavan Juoksianojan eteläpuolelle, PohjoisessaKierikantien pohjoispuoliselle peltovainiolle. Muinaisjäännösalue on saanut nimensä Tursiannotkonimisestä alanteesta, joka sijaitsee Anian rantatien länsipuolella.

Muinaisjäännösalueen keskellä sijaitsee Pirkkalankylän vanha kylätontti. Pirkkalankylä oli poikkeuksellisen suuri kylä, josta Pirkkalan pitäjä sai nimensä, kun se joskus perustettiin joskus keskiajan alussa, todennäköisesti 1200-luvun alkupuolella. Arkeologiset tutkimukset osoittavat, että kylä syntyi rautakautisen asutuksen pohjalta. Tämä tapahtui viimeistään viikinkiajalla (800–1050 jKr.). Rautakautisen asuinalueen laajuutta ei vielä tunneta, mutta rautakautisia löytöjä on saatu sekä historiallisen kylätontin alueelta että sen ulkopuolelta. Nykyisin historiallinen kylätontti on suurimmaksi osaksi autioitunut ja raivattu pelloksi: vain Kaipilan ja Sapalan vanhat tilakeskukset sijaitsevat yhä samoilla tonteilla, joilla ne ovat olleet jo 1700-luvulla ja mahdollisesti satoja vuosia aikaisemminkin.

Ensimmäiset varsinaiset kaivaukset Tursiannotkon muinaisjäännösalueella tehtiin syksyllä 2012. Aiemmin alueella oli tehty vain alustavia koetutkimuksia. Vuosien 2012 ja 2013 kaivaukset liittyivät Pirkkalan kunnan toteuttamaan kevyen liikenteen väylän rakentamishankkeeseen. Kaivauksissa tutkittiin pitkä ja kapea kaistale Anian rantatien länsipuolella sekä pieni alue tien itäpuolella. Tällä tavoin saatiin tutkittua ne osat muinaisjäännöksestä, jotka olisivat tuhoutuneet tai kärsineet vahinkoa kevyen liikenteen väylän rakentamisen yhteydessä. Muinaismuistolaki edellyttää tällaisten pelastuskaivausten järjestämistä, jos muinaisjäännösalueella tehdään rakennus- tai maansiirtotöitä. Kunnan kustantamat kaivaukset toteutti Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikkö. Kaivauksia valvoi arkeologi Vadim Adel ja kenttäjohtajana toimi arkeologi Sami Raninen.

Tursiannotkon rautakautiset rakennukset 

Vuosina 2012 ja 2013 tutkittu alue sijaitsi Pirkkalankylän vanhalla kylätontilla. Vaikka kylätontilla asuttiin keskiajalla (noin vuodet 1200–1500) ja sen jälkeen uudella ajalla aina 1800- ja 1900-luvuille saakka, näihin vuosisatoihin ajoittuvia löytöjä ei juuri tehty. Ilmeisesti maanviljely ja muu kylätontin autioitumisen jälkeinen maankäyttö oli hävittänyt kylätonttiin liittyvät kerrostumat ja rakenteet lähes kokonaan. Vain yksi uunin pohjakiveys (mahdollisesti 1700-luvulta) ja 1800-luvun puolivälissä kaivettu kivihautatyyppinen salaoja olivat säilyneet kylätontin ajalta. Sen sijaan viikinkiaikaan (noin vuodet 800–1050) ja ristiretkiaikaan (noin vuodet 1050–1200) ajoittuvat kerrokset ja rakenteet olivat säilyneet hämmästyttävän hyvin.

Ainakin kahden rautakautisen rakennuksen perustukset löydettiin. Molemmat rakennukset jatkuivat tutkimusalueen ulkopuolelle, joten niiden pinta-ala jäi epäselväksi. Toinen rakennuksista oli todennäköisesti kuusi metriä pitkä. Tämä rakennus oli hiukkaskiihdyttimen avulla ajoitetun puunäytteen perusteella rakennettu puusta, joka oli kaadettu vuosien 790–970 välisenä aikana. Toisin sanoen rakennus oli viikinkiajan alku- tai keskivaiheilta. Siinä oli maalattia ja todennäköisesti hirsiseinät. Yhdessä rakennuksen nurkassa sijaitsi erityinen kivirakenne. Rakenne jäi osittain tutkimusalueen ulkopuolelle.

Alustavan tulkinnan mukaan kyseessä voi olla kiukaan pohja.

Vaikka tulkinta ei olekaan varma, tiedämme Ruotsissa ja Virossa tehtyjen löytöjen perusteella, että kiukaallisia hirsirakennuksia rakennettiin Pohjois-Euroopassa jo viikinkiajalla. Viikinkiaikaisen kiukaan löytyminen Suomestakin oli oikeastaan vain ajan kysymys. Kiukaalla lämmitettävän asuinrakennuksen perinnetieteellinen nimi on savupirtti. Maa rakennuksen sisällä ja ympärillä oli hyvin nokista ja hiilistä. Tämä voi viitata tulipaloon, vaikka osa noesta olikin varmaan lähtöisin kiukaasta.

Toinen rakennus sijaitsi muutaman metrin päässä viikinkiaikaisen rakennuksen pohjoispuolella. Tässä rakennuksessa oli käytetty vuosien 1020–1170 välillä kaadettua puuta. Se oli siis selvästi viikinkiaikaista rakennusta nuorempi. On kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa, että rakennukset ehtivät olla pystyssä samanaikaisesti. Myös tämä nuorempi rakennus jatkui tutkimusalueen ulkopuolelle. Rakennuksen koko jäi epäselväksi eikä sen lämmityslaitetta löydetty. Huomiota herättävin piirre rakennuksessa on lautalattia. Emme tosin tiedä, kattoiko lautalattia rakennuksen koko pinta-alan vai pelkästään osan. Turun lähellä, Raisiossa, on tutkittu samanaikainen rakennus, jossa oli maalattiainen päähuone ja lautalattiainen eteinen.

Tutkimusalueella on saattanut sijaita muitakin rautakautisia rakennuksia, mutta niiden jäännökset olivat epämääräisiä eikä niistä ole vielä tätä kirjoitettaessa käytettävissä ajoituksia. Tutkimusalueen eteläosasta löytyneet kehämäisesti sijaitsevat seipäänjäljet viittaavat kevyeen kotamaiseen ulkorakennukseen tai jonkinlaiseen telineeseen. Tutkimusalueen pohjoisosasta löytyi mielenkiintoinen salaoja, johon sisältyi melko monimutkainen kivi-, puu- ja risupunosrakenne. Ojasta ei vielä ole tehty laboratorioajoitusta, mutta siitä tehdyt esinelöydöt viittaavat rautakauteen. Jos salaoja on rautakautinen, sen tarkoitus oli varmaankin pitää pihapiiri kuivana. Raisiossa on tutkittu 1100-luvun pihapiiriin kaivettu salaoja, joten Tursiannotkon oja voi hyvin olla yhtä vanha.

Tursiannotkon esinelöydöt 

Kaivauksissa löytyi suuri määrä erilaisia esineitä, joita myöhäisrautakauden ihmiset olivat levittäneet, kätkeneet tai hukanneet asuinpaikalleen. Osa löydöistä oli muinaista jätettä, kuten saviastioiden paloja ja ravinnoksi käytettyjen eläinten luita. Löytöihin sisältyi myös ehjiä tai keskeneräisiksi jääneitä esineitä.

Hämmästyttävimpiä olivat luusta tai hirvieläinten sarvesta tehdyt käyttöesineet, jotka olivat säilyneet hämmästyttävän hyvin. Normaalisti luu maatuu varsin nopeasti Suomen happamassa maaperässä, mutta Tursiannotkon savimaahan tämä ei päde. Säilyneisyys lienee ainakin osittain saven suhteellisen emäksisyyden ansiota. Löytöihin sisältyi muun muassa nuolenkärkiä ja koristeellisia lusikoita. Luu ja sarvi olivat muinaisuudessa varmasti tärkeitä raaka-aineita, mutta koska näistä materiaaleista valmistetut esineet säilyvät vain ani harvoin, Tursiannotkon löydöt ovat hyvin poikkeuksellisia ja arvokkaita tieteelle.

Löytöihin sisältyi myös rautaesineitä, kuten nuolenkärki, veitsi, keihäänkärki ja putkilukon avain. Kuparista tai kupariseoksesta valmistettuja esineitä olivat muun muassa vaatteiden koristeluun käytetyt pienet spiraalit, sormus, kulkusriipus ja kuparipellin palaset, jotka ehkä liittyivät kattiloiden paikkaamiseen. Lisäksi kannattaa mainita helmet, joita oli hukkunut pihapiiriin tai huonosti valaistujen rautakautisten rakennusten hämärään. Metalliesineet olivat luultavasti paikallista tai lähiseutujen käsityötä. Rautaa saatiin Pirkanmaan järvimalmia pelkistämällä, mutta kupari ja kupariseokset piti tuoda mannermaalta.

Helmet olivat värikästä lasimassaa tai keramiikkaa. Kauniissa kultafoliohelmessä oli hyvin kultakerros värittömän lasin sisällä. Helmien alkuperää ei ole vielä selvitetty perusteellisesti, mutta ne ovat peräisin Suomen ulkopuolelta, osa ehkä hyvinkin kaukaa. Osa helmistä saattaa olla Lähi-idässä tai Keski-Aasiassa valmistettuja.Osa löydöistä liittyi rautakautiseen uskomusmaailmaan. Löytöihin sisältyi karhun kynsiluusta, sian torahampaasta ja linnun siipiluusta tehdyt riipukset, joita todennäköisesti käytettiin maagisina amuletteina. Saviastiassa pihamaalle kätketyt kananluut olivat kenties uhrilahja kodinhaltijoille. Lautalattian alle piilotetut oravanluut ja karhun kynsiluu olivat ehkä peräisin ”taikapussista”, jolla haluttiin varmistaa asukkaiden onni ja hyvinvointi.

Maanviljelijöitä, karjanhoitajia ja metsämiehiä 

Turkulainen arkeobotanisti Mia Lempiäinen-Avci on analysoinut syksyn 2012 kaivauksissa otetut maanäytteet – kesän 2013 näytteet odottavat vielä vuoroaan. Maanäytteistä löytyi erilaisia kasvien jäännöksiä. Ainoa viljakasvi, jonka jyviä voitiin varmuudella tunnistaa, oli ohra. Ohra oli rautakauden suosituin vilja, mutta on ehkä pieni yllätys, että rukiin tai vehnän viljelystä ei löytynyt todisteita. Viljan ohella rautakaudella tunnettiin myös herne ja nauris, ja mahdollinen herneen jäännös löytyi yhdestä Tursiannotkon maanäytteestä.

Myös Tursiannotkon luulöytöjä tutkitaan. Arkeo-osteologi FT Auli Bläuer on tätä kirjoitettaessa käynyt läpi syksyn 2012 löydöt. Joukkoon sisältyivät kotielämistä nauta, lammas, vuohi, sika, hevonen ja kana. Hevonen oli tietysti ratsu ja kuormajuhta, mutta sen lihaa ilmeisesti syötiin. Riistanisäkkäistä aineistoon sisältyivät hirvi, metsäpeura, karhu, ahma, orava, majava ja todennäköisesti kettu. Myös riistalintujen ja kalojen luita sisältyi aineistoon.

Tursiannotkon tutkimusten jatko 

Vaikka Tursiannotkon kaivaukset ovat tätä kirjoitettaessa ainakin toistaiseksi ohi, tutkimus jatkuu yhä. Vuoden 2014 alkupuolella kesän 2013 esinelöydöt puhdistetaan ja luetteloidaan sekä luulöydöt ja näytteet lähetetään analysoitaviksi. Tursiannotkon nuolenkärkilöydöistä ja rakenteista on tekeillä tieteellisiä artikkeleita. Runsaassa löytö- ja dokumenttiaineistossa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa.

Tulevien vuosien tai vuosikymmenten kuluessa Tursiannotkossa ja sen lähiseudulla päästään ehkä myös tekemään lisää kaivauksia. Tällöin voidaan etsiä vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Millaista oli Tursiannotkon kivikautinen asutus, jonka olemassaoloon muutama löytö viittaa? Miten laaja rautakautinen asuinpaikka-alue oli? Miten paljon siellä oli rakennuksia? Syntyikö asutus viikinkiajalla vai jo aikaisemmin? Mihin tursiannotkolaiset haudattiin? Ovatko Sapalan Toivan kiviröykkiöt rautakautisia hautoja? Koska tursiannotkolaiset kääntyivät kristinuskoon? Sijaitsiko Pirkkalan ensimmäinen kirkko jossain Tursiannotkon läheisyydessä?

(Teksti: Sami Raninen 2013, Pirkanmaan maakuntamuseo, Kulttuuriympäristöyksikkö)