Valitse sivu
Etusivu / Uutiset

Uutiset


Galleria 2:n kevään 2021 näyttelyhaku on käynnissä

Galleria 2 on Pirkkalan keskustassa, pääkirjaston yhteydessä sijaitseva kuvataiteen ja kulttuurin näyttelytila, joka esittelee pääosin kotimaista, eri tekniikoin tehtyä taidetta; mm. maalauksia, piirustuksia, veistoksia, valokuvia, installaatiota ja audiovisuaalisia...

Seuturatikan pysäkkikyselystä tukea suunnittelulle

Pysäkkitarvetta tai pysäkin siirtotoivetta perusteltiin kyselyn vastauksissa eniten asukasmäärällä tai palvelukohteilla. Uusia pysäkkejä toivottiin mm. Tenniskadun kohdalle ja Mäentakusenkadun itäpäähän Linnainmaan suunnassa, Haikan kohdalle, Turriin ja...

Pirkkalan kunnan verkkosivut uudistuvat tänä keväänä

Pirkkalan kunnan nimittämä työryhmä on suunnitellut uudistusta viime keväästä alkaen. Suunnittelua varten kunta on kysynyt asukkaiden ja muiden sidosryhmien mielipiteitä ja toiveita. Työryhmä on myös selvittänyt nykyisten sivujen käyttöä sekä verkkosivustojen uusia...

Osallistu kulttuurikyselyyn!

Pirkkalan kunnan vuotuinen kulttuurikysely on avoinna 15.3.2020 asti Vastaamalla kyselyyn voit vaikuttaa kunnan kulttuuripalveluiden toiminnan ja viestinnän kehittämiseen. Kyselyssä on mahdollista antaa myös risuja ja ruusuja menneen vuoden tapahtumista ja muista...

Asiakkaille lähtenyt ylimääräisiä vesilaskuja nollasummalla

Osa Tampereen Veden asiakkaista on saanut vesilaskun, jossa on maksettavana summana nolla euroa. Tämä johtuu asiakastietojärjestelmän päivityksen yhteydessä tehdystä virheellisestä eräajosta. Nämä nollasummalliset laskut eivät aiheuta asiakkaille mitään toimenpiteitä....

Vesikatko Killon alueella

Kunnan saneeraustyömaalla on sattunut putkirikko tänään 14.1. Vesi on poikki laajalti Killon alueella. Vika pyritään korjaamaan tänään klo 18 mennessä. Katkoksen jälkeen saattaa esiintyä lyhytaikasta veden samentumista. Samentuminen poistuu vettä hetken aikaa...