Ystävyyskunnat
Ystävyyskuntatoiminta sai Pirkkalassa alkunsa, kun nuorisotoimisto kiinnostui kansainvälisestä yhteistyöstä 1970-luvun loppupuolella. Pirkkala liittyi 1980-luvun alussa ystävyyskuntarenkaaseen, johon ruotsalaisen Solnan lisäksi kuuluivat tanskalainen Gladsaxe ja norjalainen Ski.
Ystävyyskuntatoiminnan tarkoitus oli alkujaan lisätä kuntien asukkaiden mielenkiintoa muihin Pohjoismaihin sekä levittää vakaumusta yhteistyön ja vaihdon tarpeesta yhteiskuntaelämän eri aloilla. Konkreettisessa toiminnassa tavoitteet ovat näkyneet erilaisten henkilöstövaihtojen sekä vierailuiden muodossa. Nykyään merkittävin tapahtuma on suuri Pohjoismainen ystävyyskuntakokous, joka järjestetään joka toinen vuosi vuorotellen eri maissa. Kokouksen teemaksi valitaan yhteisesti jokin ajankohtainen asia. Pirkkala isännöi suurta kokousta viimeksi vuonna 2022.
Viron Valjalan kanssa Pirkkalan kunta allekirjoitti ystävyyskuntasopimuksen vuonna 1991. Ystävyyskuntatoiminta Valjalan kunnan kanssa päättyi kun Saarenmaan kunta muodostettiin lokakuussa 2017 yhdistämällä Kuressaaren kaupunki ja Saarenmaan saaren kaikki 11 kuntaa.
Gladsaxe on yksi Tanskan suurimpia kuntia
Vuoden 2020 alussa Gladsaxen kunnassa oli 69 149 asukasta. Sen pinta-ala on noin 25 neliökilometriä. Kunnan keskustaajama on nimeltään Buddinge. Gladsaxen eteläpuolella on pääkaupunki Kööpenhamina ja pohjoisessa sijaitsee Bagsvaerd-järvi. Suurkaupunkiasutuksen lisäksi kunnassa on myös rehevää tanskalaista luontoa.
Gladsaxessa panostetaan kansainväliseen yhteistyöhön. Kunnalla on 17 ystävyyskuntaa. Väestöryhmiä ystävyyskunnista vierailee ympäri vuoden toistensa luona. Molemminpuoliset yhteydet ja delegaatiovierailut kunnallisella ja yritystasolla edistävät kansainvälistä yhteisymmärrystä.
Nordre Follon kunta syntyi kun Ski ja Oppegård yhdistyivät
Skin kunta yhdistyi Oppegårdin kunnan kanssa tammikuussa 2020. Uusi kunta sai nimekseen Nordre Follo. Kunnassa on lähes 60 000 asukasta, ja sen pinta-ala on noin 200 neliökilometriä. Entisen Skin kunnan alueella sijaitsevat sairaala, käräjäoikeus, poliisiasema ja muut julkiset palvelut, joten se toimii alueen keskuksena.
Solna on yksi Ruotsin pienimmistä kunnista
Solna, vastakohtaisuuksien kaupunki, on sekoitus uutta ja vanhaa: suurvalta-ajan linna keskellä moderneja asutusalueita, maailman ensimmäinen kansallispuisto lähellä vilkkaita liikenneväyliä, avaruustutkimusta ja antikvariaatteja. Solna on oma kaupunkinsa Suur-Tukholman alueella ja pinta-alaltaan yksi pienimmistä kunnista Ruotsissa. Solnan 22 neliökilometrin kokoisella alueella asuu yli 80 000 asukasta.
Solnan ystävyyskuntiin kuuluu pohjoismaisten Gladsaxen, Pirkkalan ja Skin lisäksi Valmiera Latviasta.
Löysitkö mitä etsit?
- Koti ja ympäristö
- Asunnot
- Energiansäästö
- Kaavoitus
- Kodin huolto
- Kunnan maanhankinta
- Leikkipaikat ja puistot
- Liikenne ja kadut
- Joukkoliikenne
- Kadut ja tiet
- Kävely ja pyöräily
- Lentoliikenne
- Liikenneturvallisuus
- Aittokorventien liikennejärjestelyt
- Heikkiläntien liikennejärjestelyt
- Isomäentien liikennejärjestelyt
- Kouluportinkujan liikennejärjestelyt
- Mairenpihan liikennejärjestelyt
- Pirttimäen jalkakäytäväjärjestelyt
- Pähkinäpolun muuttaminen pihakaduksi
- Ryttylänmäentien ja Kenttätien liikennejärjestelyt
- Sorkkalantien kevyen liikenteen väylä
- Palvelubussi
- Pysäköinti
- Sähköautojen lataus
- Lupa-asiat ja rakentaminen
- Tontit
- Ympäristö ja luonto
- Ympäristöterveys Pirteva
- Kierrätysmyymälä Puoti
- Kasvatus ja opiskelu
- Esi- ja perusopetus
- Kouluun ilmoittautuminen
- Koulumatkat
- Koulunkäynnin ja oppimisen tuki
- Opiskeluhuolto
- Opetussuunnitelmat
- Esiopetusta täydentävä toiminta sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
- Koulut
- Harrastava Pirkkala
- KouluPT
- Valmistava opetus
- Lukio
- Nuorisotyö
- Ruokailu
- Taiteen perusopetus
- Vapaa sivistystyö
- Varhaiskasvatus
- VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT
- Haku varhaiskasvatukseen
- Kunnalliset päiväkodit
- Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut
- Palvelusetelipäiväkodit
- Perhepäivähoito
- Yksityisen hoidon tuki
- Avoin varhaiskasvatus
- Kotihoidon tuki
- TUKEA TOIMINNALLE
- Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa
- Varhaiskasvatussuunnitelma ja liitteet
- Lapsen hyvinvointi
- Sähköinen asiointi varhaiskasvatuksessa
- Perheen tuki varhaiskasvatuksessa
- Nepsy-piste ja -puhelin
- Esi- ja perusopetus
- Työ ja yrittäjyys
- Harrastukset ja vapaa-aika
- Kirjasto
- KIRJASTON PALVELUT
- Kirjasto kouluille ja varhaiskasvatukselle
- Erityisryhmien kirjastopalvelut
- Kirjaston kokoelma
- E-aineistot
- Kirjaston digituki
- Digitointi
- Tapahtumat ja taide kirjastossa
- Lukukoirat
- KIRJASTON KÄYTTÖ
- Hankintapyyntö
- Kirjastossa asioiminen
- Kirjaston omatoimikäyttö
- Kirjaston asiakaskoneet ja laitteet
- Kirjaston maksut
- Kirjaston yhteystiedot
- Kulttuuri
- Lemmikkieläimet
- Liikunta
- Visit Pirkkala
- Kirjasto
- Kunta ja hallinto
- Seuraa päätöksiä
- Tutustu Pirkkalaan
- Kehitä Pirkkalaa
- Hyvinvoinnin edistäminen
- Kestävä kehitys
- Kunnan ja järjestöjen välinen yhteistyö
- Neuvostot
- Osallistuminen ja vaikuttaminen
- Tulevaisuuden Pirkkala
- Hankkeet
- TALONRAKENNUSHANKKEET
- Kalliomäen palvelukiinteistön rakentaminen
- Pirkkala-kampus
- Suupan uusi huoltorakennus
- Uimahallin rakentaminen
- Vapaa-aikakeskuksen laajennus
- Vapaa-aikakeskuksen vanhan osan muutostyöt ja peruskorjaus
- YHDYSKUNTATEKNIIKAN HANKKEET
- Aittokorventien liikennejärjestelyt
- Färmin leikkipuiston rakentaminen
- Haikan leikkipuiston peruskorjaus
- Heikkiläntien liikennejärjestelyt
- Isomäentien liikennejärjestelyt
- Kalliomäen alueen katujen ja puistojen rakentaminen
- Kauppatorin kivityöt
- Killon lähiliikuntapaikka
- Killontien saneeraus
- Killontorintien bussien kääntöpaikka
- Killontorintien saneeraus
- Killonvainiontien rakentaminen
- Korkokuja ja Tykkipuisto
- Kouluportinkujan liikennejärjestelyt
- Kurikkakallion teollisuusalueen katujen ja puistojen rakentaminen
- Leikkipuistojen saneeraukset
- Loukonlahden liikuntapuisto
- Loukonlahden talviuintipaikan saneeraus
- Mairenpihan liikennejärjestelyt
- Naistenmatkantien parantaminen Turkkiradan kohdalla
- Partolanaukio
- Pereensaaren puisto
- Pereensaarentien rantapuisto
- Pereen veneranta ja Sahan raitti
- Pirkkala-kampuksen yleisten alueiden rakentaminen
- Pirttimäen jalkakäytäväjärjestelyt
- Pyhäjärvenkadun saneeraus
- Pyhäjärven rantareitti
- Pähkinäpolun muuttaminen pihakaduksi
- Rajaniemen frisbeegolf
- Rantaniityn puisto
- Ryttylänmäentien ja Kenttätien liikennejärjestelyt
- Satamakadun jätevedenpumppaamon saneeraus
- Soljan katujen ja puistojen rakentaminen
- Soukonlahden alueen katujen ja puistojen rakentaminen
- Sorkkalantien kevyen liikenteen väylä
- Toivion lähiliikuntapaikka
- Vanhatien saneeraus
- Vuorenhaan raitti
- Vähäjärven puisto
- MUUT HANKKEET, SUUNNITELMAT JA TYÖOHJELMAT
- Energiatehokkuus
- Keskustakortteli
- Pirkkala–Linnainmaa-raitiotie
- Työohjelmat
- Rakennusjärjestyksen uudistaminen
- VALMISTUNEET HANKKEET
- Valmistuneet hankkeet
- Kalatorin kivityöt
- Killon kentän saneeraus ja Silvontien puisto
- Kirkonkylän koulun laajennus ja peruskorjaus
- Kirkonkylän koulun lähiliikuntapaikka ja kentän peruskorjaus
- Kirkonkylän puukoulun muutos näyttelytilaksi
- Korpitien suojatiemuutos
- Koulutien vesihuolto
- Linnakorven risteyssillan korjaus
- Liikennevalot – Kauppiaankatu ja Perkiöntie
- Metsä-Eerolan puiston kevyen liikenteen väylä
- Mäkikadun saneeraus
- Naistenmatkan koulun väistötilat
- Naistenmatkantien parantaminen Turrin kohdalla ja Paavontie
- Naistenmatkan rantaraitti
- Niemenmaan metsäraitti ja metsäopetuspaikka
- Partolan alueen liikennejärjestelyjen parantaminen
- Pereen päiväkodin pihan perusparannus
- Rantaniityntien pysäköintialue
- Soljan lastentalon rakentaminen
- Soljan leikki- ja toimintapuisto
- Suupantien vesihuolto- ja pintaurakka
- Turrin metsäraitti
- Vahvistuneet kaavat
- Linnakallion asemakaavan laajennus 244
- Pereen asemakaavan muutos 255
- Turrin asemakaavan muutos 258
- Pereen asemakaavan muutos, nro 259
- Naistenmatkan asemakaavan muutos 257
- Pereen asemakaavan muutos 262
- Linnakorven asemakaavan muutos 263
- Huovin asemakaavan muutos ja laajennus 265
- Turrin asemakaavan muutos, nro 264
- Pakkalankulman asemakaavan muutos ja laajennus, nro 269
- Haikan, Killon, Loukonlahden, Pakkalankulman ja Pereen asemakaavan muutos ja laajennus 270
- Haikan asemakaava muutos 273
- Partolan osayleiskaava 1004
- Vireillä olevat asemakaavat
- Loukonlahden asemakaavan muutos- ja laajennus, nro 260
- Kurikan asemakaavan laajennus, nro 261
- Naistenmatkan asemakaavan muutos, nro 266
- Rantaniityn asemakaavan muutos, nro 267
- Naistenmatkan asemakaavan muutos, nro 268
- Takamaan asemakaavan muutos, nro 271
- Naistenmatkan asemakaavan muutos, nro 272
- Killon asemakaavan muutos, nro 276
- Pereen asemakaavan muutos, nro 274
- Naistenmatkan asemakaavan muutos, nro 275
- Pakkalankulman ja Partolan asemakaavan muutos, nro 277
- Naistenmatkantien asemakaavan muutos ja laajennus, nro 278
- Vähä-Vaitin asemakaavan muutos, nro 279
- Turrin asemakaavan muutos, nro 282
- Anian ranta-asemakaavan laajennus, nro 284
- Vireillä olevat yleiskaavat
- Hankkeet
- Vaalit
- Ennakkoäänestyspaikat Pirkkalassa